Viljaton kinuski-kermakakku
Viljaton kinuski-kermakakku |
Mantelinen pohja, kinuskimousse, kermainen kuorrute ja päällä vielä kinuskikastiketta. Vaikka pohja onkin viljaton se maistuu takuulla myös kaikille ei-allergisillekkin. Suosittelen kokeilemaan!
16 cm halkaisijaltaan oleva viljaton kakkupohja
Täyte
2 dl kuohukermaa
1 1/4 dl fariinisokeria
2 dl vispikermaa
150 g mascarponea
3 liivatetta
Mittaa korkea reunaiseen kattilaan kuohukerma ja fariinisokeri, keittele kunnes seoksesta tulee kinuskimaista, ei kuitenkaan valmiiksi kinuskiksi asti. Nosta pois liedeltä ja anna jäähtyä kylmäksi asti.
Laita liivatteet pehmenemään kylmään veteen. Vaahdota vispikerma löysäksi vaahdoksi, vaahdota sen jälkeen myös kinuski. Vatkaa kinuskin joukkoon mascarpone. Sekoita joukkoon lopuksi kermavaahto. Laita pieneen kattilaan 2 rkl vettä, kiehauta ja sulata siihen liivatteet. Kaada liivate ohuena nauhana hyvin sekoittaen vaahdon joukkoon.
Kostutus
1 dl maitoa
1/2 rkl vaniljasokeria
Leikkaa kakkupohja neljään osaan. Käytä reunavuoan reunoja apuna kakkua kootessa. Vuoraa reunat korkeilla leivinpaperi suikaleilla, laita yksi pohjalevy vuoan pohjalle, kostuta ja kaada kolmasosa täytettä vuokaan, toista vielä kaksi kertaa. Anna kakun hyytyä muutama tunti tai seuraavaan päivään.
Kuorrute
250 g mascarponea
2 dl vispikermaa
2 rkl vaniljasokeria
1 rkl sokeria
Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi, lisää joukkoon mascarpone ja sokerit. Vatkaa tasaiseksi. Päällystä kakku ja nosta jääkaappiin pariksi tunniksi ennenkuin valmistat ganachen. Laita loput kuorrutteesta pursotin pussiin, jossa on iso tähtitylla, odottelemaan koristeluvaihetta.
Kinuskiganache
113 g sokeria
33 ml vettä
43 ml kuohukermaa
1/2 tl vanilja-aromia
35 g voita
Lämmitä voita sen verran mikrossa, että se hieman pehmenee. Mittaa sokeri ja vesi korkea reunaiseen kattilaan ja keittele miedolla lämmöllä välillä sekoittaen, kunnes sokeri on liuennut veteen. Nosta lämpö täysille ja keitä sekoittamatta, kunnes sokeri muuttuu rusehtavaksi. Älä keitä kuitenkaan liikaa ettei sokeri pala. Kuumenna kerma kiehuvaksi ja sekoita liemen joukkoon. Seos kuohahtaa, joten ole varovainen ettet polta käsiäsi. Lisää joukkoon vanilja-aromi ja pehmeä voi, sekoittele kunnes voi on täysin sulanut. Anna ganachen hieman jäähtyä ja kaada se sen jälkeen kakun päälle. Levitä palettilastalla tasaiseksi. Kinuskin ei tarvitse mennä reunoille asti. Nosta kakku jäähtymään hetkeksi jääkaappiin. Koristele reunat haluamallasi tavalla.
Kinuskiganachea jää hieman yli, laita se vaikka pieniin annosvuokiin ja pakasta. Ne ovat täydellisiä suoraan pakkasesta syötynä.
Kommentit
Lähetä kommentti